Saarni pääsi puulaatikosta muoviruukkuun. Ruukutin lähinnä sen takia, että kiireessä väsätty puulaatikko olisi todennäköisesti hajonnut tämän kesän aikana. Ja pääsihän siinä samalla katsomaan nebaria tarkemmin. Se osoittautuikin erinomaiseksi. Juuria oli kasvanut kaikkialle, joten uskalsin lyhentää liian paksuja ja turhan kaukana rungosta kasvavia juuria isolla kädellä. Laitoin pari puunpalaa myös ohjaamaan juurakkoa oikeaan suuntaan, sekä asettelin pienempiä juuria paremmin. Lopuksi levitin pinnalle kuivan rahkasammaleen ja sammaleen seosta.
Tämän olisi saanut helposti menemään jo oikeankokoiseen bonsairuukkuun. Nyt ollaan kuitenkin vielä kovin on varhaisessa kehitysvaiheessa, sillä tästä on tarkoitus tulla iso bonsai. Aika pitkälti lehtien kasvutavan vuoksi.
Ruukun halkaisija on 50cm ja rungon paksuus alhaalta noin 9.5cm. Langoitetut oksat tulevat muodostamaan puun kaksi runkoa, muut ovat uhrioksia. Annan niiden kasvaa vielä tämän kesän ja leikkaan ne loppusyksystä pois. Tässä ruukussa tämä saa olla ainakin kaksi vuotta, mahdollisesti pidempään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti