maanantai 14. maaliskuuta 2011

Parvekekesä 2011, idätyksen ihmeitä

Näyttää siltä, että talviunilta ollaan heräilty jo ennen kuin on ehditty silmiä ummistamaankaan.

Chilikesä 2011 pyörähti käyntiin jo joulukuussa. Alunperin tarkoituksena oli ajoittaa ensimmäisten chilin siementen istutus tammi- tai helmikuun puolelle. Toisin kuitenkin kävi, jotenkin hassulla ja odottamattomalla tavalla chilien istutukseen tarvittavat välineet ilmestyivät pöydälle, ja se pakotti ryhtymään tuumasta toimeen.



Idättämisen apuna käytän hyväksi todettua tapaa: kelluvaa talouspaperia. Periaate on hyvinkin yksinkertainen, tarvikkeita tarvitaan jokin kippo, kippoon sopiva pala styroksia (tänä keväänä jopa ihan oikeasti käytin myös styroksia, toisin kuin viime keväänä) ja talouspaperia styroksin ympärille. Sitten vain asetetaan siemenet talouspaperin päälle, ja tämän jälkeen asetetaan kippo mielellään johonkin lämpimään paikkaan. Ihannelämpötila itämiselle on noin 27 astetta, meillä hyvä paikka löytyi jääkaapin päältä.



Sen jälkeen kun siemenistä pilkistää pieni valkoinen häntä pihalle, niin on aika siirtää ne kosteaan, vaan ei märkään multaan. Tämän jälkeen ne voi kevyesti peittää muutaman millin paksuisella multakerroksella.