perjantai 17. toukokuuta 2019

Lehtikuusen kevätkuulumiset

Hupsista. Tämä on sana, jolla ei enää kovin usein haluaisi kirjoitustaan aloittaa. Tällä kertaa hupsista, johtui tuulesta. Tarkemmin ottaen syystuulesta. Puhuri puhalsi tämän hyllyltä alas, muovinen harjoitusruukku meni päreiksi, joten jotain piti keksiä nopeasti.


Onneksi korvaava ruukku löytyi valmiina. Ei mikään erikoinen, eikä missään nimessä räikeän värinsä puolesta oikein sopisi tälle, mutta tällä mennään. Ainakin tämä kesä. Onneksi juuripaakku pysyi yhtenäisenä, eikä oksiakaan juuri katkennut. Loppusyksystä en enää halunnut lähteä käymään juuria tarkemmin läpi, sitä ei voinut olla kuitenkaan huomaamatta, että nebari tällä tuntui olevan kovin toispuoleinen. Ensi keväänä tämä on tarkoitus laittaa isompaan ruukkuun kokoa kasvamaan. Samalla pitää kiinnittää huomiota nebariin ja katsoa onko sille mitään tehtävissä.

Tämä puu on vasta varhaisessa kehitysvaiheessa. Tarkoituksena on kasvatta kokoa ensisijaisesti runkoon. Tästä syystä annan puun kasvaa vapaasti, enkä leikkaa siitä toistaiseksi yhtään kasvua pois kasvukauden aikana. Rungon paksuus alhaalta mitattuna noin 2,5cm. Tämä olisi tarkoitus ainakin kaksinkertaistaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti