perjantai 12. elokuuta 2011

Kukkalaatikoita köynnösritilään

Ilmeisesti parvekkeella on tullut viihdyttyä kesän aikana niin hyvin, ettei ole jaksanut päivittää kukkien ja muiden kasvien kuulumisia ollenkaan. Tässä kuitenkin uudehko lisäys parvekkeen köynnösritilään, jota koristavat iloisesti kasvavat villiviini ja päivänsini (joka ei kuitenkaan ole ilahduttanut meitä kukillaan...). Ripustimme ritilään kaksi puulaatikkoa, joihin istutimme värikkäät kukat. Kuvassa näkyvän pöydän Vesa rakenteli jo aikaisemmin kesällä.


Ylemmässä laatikossa on kavereilta saatu jännittävä vaaleanpunakirjavia lehtiä kasvattava kasvi (nimi on edelleen hakusessa) ja alempaan siirrettiin kohtalonkukkaseoksen taimi (kuvassa alla). Nimettömästä kasvista ei ole parempaa kuvaa.


Kohtalonkukka menetti siirrossa ison osan juuristaan ja hermostui päästessään uuteen, tuulisempaan paikkaan. Pari vartta taisi myös kaikessa rytäkässä katketa, mutta ihanan kirjavakukkaisia kiehkuroita siitä silti kasvaa. Näitä pitää idättää ensi kesänäkin!

torstai 16. kesäkuuta 2011

Parvekkeen huonekaluja

Parvekekukat ottivat viikonlopun poissaolomme raskaasti. Kaksi hellepäivää ilman jatkuvaa kastelua saivat kukkaset nuupahtamaan pahemman kerran. Masennuin näystä niin paljon, etten uskaltanut ottaa edes kuvia. Onneksi tuhdinpuoleinen vesikastelu nosti roikkuvat nuput pystyyn ja kukat piristyivät lähes entiselleen.


Lupasin, että parvekkeen uusista huonekaluista tulee juttua, mutta Vesa lähti merille, eikä ole kertomassa rakenteluistaan. Laitan silti kuvan, jossa näkyy kaksi uutta huonekalua. Taustalla näkyy kukkalaatikko, jonka sisällä olevasta muovilaatikosta kasvaa villiviini ja päivänsini, ja vasemmalla on kaksitasoinen kukkateline. Kukkalaatikon yläpuolelle Vesa kiinnitti jo aiemmin ritilän, ja nyt vain odottelemme villiviinin kasvamista.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Kiinanruusut kukassa! Ja uusia kukkia...

Muutaman päivän kärsivällinen odotus palkittiin: ensin nuppunsa avasi keltainen kiinanruusu ja punainen ruusu seurasi perässä.


Keltainen kiinanruusu on kerrottu ja aivan valloittavan kaunis, vaikka siitä jouduttiinkin karsimaan oksia kovalla kädellä viime keväänä. Näyttää kuitenkin toipuneen erinomaisesti, koska toinenkin nuppu on pian avautumassa.



Haimme viikonloppuna torilta lisää kukkia parvekelaatikkoon. Olisin halunnut vaaleanpunaisia kerrottuja neilikoita, mutta niitä ei lopulta löytynytkään, joten lumihiutaleiden seuraksi valitsimme Uuden Guinean liisaa.


Vesa rakensi eilen myös kaksi uutta huonekalua parvekkeelle, mutta niistä ehkä myöhemmin lisää!

torstai 2. kesäkuuta 2011

Ensimmäiset kesäkukat


Banaaninvärinen orvokkiamppeli ja violetit sääkukat tummansinisten lobelioiden vieressä tuovat väriä parvekkeellemme, kunnes siemenestä kasvatetut kesäkukat suvaitsevat näyttäytyä täydessä loistossaan. Toistaiseksi olemme haudanneet jo yhden erän päivänsineä (joka ei jostakin syystä viihtynyt yöpakkasissa!), ja köynnöskrassi ei malta nousta mullan alta. Keskipäivänkukka ja muutamat yrtit sen sijaan puskevat lehteä varsin ilahduttavasti.



Myös sisältä parvekkeelle siirretyissä runkokiinanruusuissa on nuppuja, mikä on erityisen mukavaa, koska keltainen ruusu meinasi laiminlyöntieni takia jo kuolla...

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Parvekekesä 2011, idätyksen ihmeitä

Näyttää siltä, että talviunilta ollaan heräilty jo ennen kuin on ehditty silmiä ummistamaankaan.

Chilikesä 2011 pyörähti käyntiin jo joulukuussa. Alunperin tarkoituksena oli ajoittaa ensimmäisten chilin siementen istutus tammi- tai helmikuun puolelle. Toisin kuitenkin kävi, jotenkin hassulla ja odottamattomalla tavalla chilien istutukseen tarvittavat välineet ilmestyivät pöydälle, ja se pakotti ryhtymään tuumasta toimeen.



Idättämisen apuna käytän hyväksi todettua tapaa: kelluvaa talouspaperia. Periaate on hyvinkin yksinkertainen, tarvikkeita tarvitaan jokin kippo, kippoon sopiva pala styroksia (tänä keväänä jopa ihan oikeasti käytin myös styroksia, toisin kuin viime keväänä) ja talouspaperia styroksin ympärille. Sitten vain asetetaan siemenet talouspaperin päälle, ja tämän jälkeen asetetaan kippo mielellään johonkin lämpimään paikkaan. Ihannelämpötila itämiselle on noin 27 astetta, meillä hyvä paikka löytyi jääkaapin päältä.



Sen jälkeen kun siemenistä pilkistää pieni valkoinen häntä pihalle, niin on aika siirtää ne kosteaan, vaan ei märkään multaan. Tämän jälkeen ne voi kevyesti peittää muutaman millin paksuisella multakerroksella.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Havahtuminen talviunilta

Silmät rähmässä horroksen jäljiltä ja kamera hukassa -- näillä eväillä ei kuvia tähän päivitykseen saada. Pitipä vain tulla kirjoittamaan, että unelma aamiaisesta parvekkeella on lähempänä toteutumista kuin koskaan aiemmin. Joulupukin kontista nimittäin paljastui asunto, jonka kakkoiskulmassa on... *rumpujen pärinää* ...PARVEKE! Ihan oikea, pieni ja lasittamaton parveke, jonne ensi töikseni ostin kynttilälyhdyn koukunnokkaan ja jouluvalot kaiteelle.

Toinenkin ihanuus asunnosta löytyi aivan odottamatta: amppelikoukku olohuoneen ikkunan edessä! Nyt siinä roikkuu muuton jäljiltä vielä hermostunut kultaköynnös.

Näihin kuvattomiin ja kevättä odottaviin tunnelmiin...