maanantai 25. toukokuuta 2020

Ajaninkuusen taimia

Viime kevään idätyksissä idättelin Ajaninkuusta. Vähän samoilla kokemuksilla kuin okakuusen (linkki) kanssa, joskin itäneitä oli enemmän.



Näistä olen pohtinut metsäistutuksen tekemistä. Ehkä pitää istutella tulevina vuosina näitä lisää tai hommata taimia jostain, niin saa vähän eri ikäisiä ja kokoisia taimia asetelmaan. Istutusalustana tarkoituksena on käyttää kiveä, sellainenenkin pitäisi vielä löytää. Vai pitäisiköhän itse tehdä iso ja matala ruukku tälle, hmm.

Siemenet hankin treeseedonline.comista. Tämän alkuperän kylmänkestävyys pidemmällä aikavälillä jää vielä nähtäväksi.

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Tarhakatajan ruukutus

Tuuppasin tarhakatajan vähän isompaan ruukkuun.


lauantai 23. toukokuuta 2020

Laakakatajan ruukutus

Seuraavana testinä katajan taimikasvatusta säkissä.






perjantai 22. toukokuuta 2020

Mänty #9 - ruukutus

Tämän puun kohdalla oli tarkoitus istuttaa tämä pystympään asentoon, aika pitkälti nebarin vuoksi. Ruukutusvaiheessa huomasin kuitenkin, että pari tärkeätä juurta oli kuollut. Olin myös vähän pyöritellyt puuta ennen istutusta ja jotenkin mua tökki ensimmäisessä muotoilussa puun taakse jätetty iso oksa, joka tulee ikään kuin tyhjästä. Tältä pohjalta päädyin kallistamaan vähän istutuskulmaa. Samalla pääsee muotoilemaan puuta myös uudemman kerran syksymmällä. Jonkinlainen semicascade luvassa. Olinhan minä tälle ruukunkin tehnyt, mutta se nyt jäi koronan vuoksi lukkojen taakse.

torstai 21. toukokuuta 2020

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Okakuusen (Colorado blue spruce) taimikasvatusta

Idättelin viime keväänä okakuusen aka sinikuusen siemeniä. Idättämisessä toimin mukana tulleiden ohjeiden mukaan ja laitoin siemenet hyvissä ajoin kylmäkäsittelyyn jääkaappiin. Pyrin huolehtimaan että ne pysyisivät kosteina, joten laitoin siemenet rahkasammaleeseen. Vähän meni plörinäksi, kun siemenet itivät jo jääkaapissa ja ruukkuun siirroon yhteydessä suuri osa itämään lähteneistä siemenistä tuhoutui. Itämistä ei myöskään auttanut, kun kastelin rahkasammalta samalla tavoin kuin muitakin ruukkupuita. Ihan liian kosteat olosuhteet tuli luotua, höh.


Neljä selviytyi ensimmäisestä vuodesta. Katsotaan mitä on jäljellä toisen kasvukauden jälkeen.


Vahingosta viisastuneena laitan ensi kerralla siemenet suoraan bonsaille tarkoitettuun kasvualustaan ja pihalle itämään. Idättämisen pyrin myös ajoittamaan syksylle ja mieluiten mahdollisimman tuoreista siemenistä.

lauantai 16. toukokuuta 2020

Viitavaahteran ruukutus

Viitavaahtera meni isompaan verkkoruukkuun.


perjantai 15. toukokuuta 2020

Japaninlehtikuusen ruukutus

Tämä taimi on hankittu 2017 loppukesästä. Nyt oli aika tarkastella juuria tarkemmin, kun puu oli tehnyt tosi hyvää ja tervettä kasvua viime kesän ajan. Pinnan alta paljastui hyvää ja huonoa. Mitään varsinaista nebariahan tälle ei ole tehty ja osa juurista kiersi rumasti runkoa ympäri. Karusti vaan sakset käteen ja lyhentelemään. Vaikka otinkin paljon isoja juuria pois, jätin kuitenkin yli puolet juurakosta koskemattomiksi.


Samoilla ruukutusvauhdeilla poistin alkuperäisen orgaanisen maa-aineksen rungon alta. Se lähti oikeastaan melkein itsestään. Hyvää juurakossa oli se, että juuria lähti useammasta kohtaa ja että tyvi on selkesti runkoa paksumpi. Tämä antaa suunnittelun suhteen liikkumavaraa.


Tämän kesän tämä saa kasvaa rauhassa. Muotoilua on tarkoitus tehdä tälle vuoden päästä keväällä. Kasvattelen rungolle kokoa tässä ruukussa joitain vuosia, joten uhrioksia tulee tässä olemaan vielä pitkään.

Ruukku on itse tehty, kuinkas muuten.

torstai 14. toukokuuta 2020

Kääpiökuusi tompa, leikkuu & langoitus



Muotoilin tässä Prisman syysalennuskuusta. Eka leikkasin vähän ylimääräistä pois ja sitten langoitin. Ihan tyytyväinen olen tähän tässä vaiheessa.



Jonkin verran vielä oksia väärässä paikassa, mutta ei haittaa. Seuraavaksi tämä pääsee massakuurille ja kasvua saa tulla kaikkialle lisää.

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Kiinanvaahteran ruukutus

Mustilan taimi meni isompaan verkkoruukkuun.


tiistai 12. toukokuuta 2020

Banksianan männyn taimi, 3 vuotta kasvatusta takana

Tämä taimi on idätetty kolmisen vuotta takaperin. Taimiruukusta tämä siirtyi hieman isompaan ruukkuun puolitoista vuotta sitten puulevyn päälle. Juuret olivat kasvaneet aivan mielettömästi ja ne olivat kiertäneet edellisen ruukun jo useampaan otteeseen läpi. Vaikka juuret olivat kasvaneet sivusuunnassa, ei nebari näyttänyt miltään erityiseltä. Päädyin leikkamaan isompia juuria vähän rankemmalla kädellä, katsotaan miten käy. Mitään muotoilua tälle ei ole toistaiseksi tehty.


maanantai 11. toukokuuta 2020

Tähkävaahteran ruukutus

Tähkävaahteran ruukutin isompaan ruukkuun.


sunnuntai 10. toukokuuta 2020

koreanvaahteran ruukutus

Tällä kertaa jänikset eivät syöneet talven aikana Mustilasta hommattua vaahteraa. Tämän laitoin verkkoruukkuun kasvamaan kokoa. Tämä on mielestäni yksi kauneimmista vaahteralajikkeista.