keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Kevättä ja muutoksia ilmassa

Bonsaibloggaajan keväinen dilemma: kirjoittaa vai ruukuttaa. Filosofina en anna väärän dikotomian asettaa rajoituksia mielihaluilleni, vaan valitsen molemmat.

Tästä lähdettiin:


Ja tähän päädyttiin.



Ihan kaikki puut eivät  kuvaan mahtuneet. Tarkoitus olisi myös laittaa vähän jälkijunassa kaikesta tekemisestä muistiinpanot ylös. Tänä keväänä pääpaino on nostoista siirtynyt ruukutuksiin. Eiköhän tuohon saa vielä tilaa järjesteltyä parille nostopuullekin.

Blogin nimen sain myös vaihdettua ja meninpä ja perustin samalla instagram-tilin. Saa seurata.

maanantai 8. huhtikuuta 2019

’hupsista’ - varovaisesti sen hyönteisverkon kanssa



Olen mennyt hieman oikaisemaan, tai no enpä tiedä voiko oikaisusta puhua, jos ei ole tullut edes mieleen mitä hankaluuksia verkko ruukun pohjalla voi aiheuttaa.

Juurilla on tapana kasvaa alaspäin. Ja kun ne kasvavat alaspäin, kasvavat ne helposti ruukun pohjalla olevaan verkkoon kiinni. Tämä ei ole hyvä. Varsinkin havupuiden kohdalla sillä saattaa olla fataalit seuraukset.

Nyt kävi sillä tavalla, että olin laittanut hyönteisverkon koko laatikon pohjalle. Ei siinä vielä mitään, tämän lisäksi jätin juuripaakun kiinnittämättä kunnolla ruukkuun. Ja kuten aiemmin puiden talviteloille asettamisen lomassa kerroin, tapahtui siinä yhteydessä pieni ’hupsista’. Tässä vaiheessa en kuitenkaan osannut epäillä mitään sen pahempaa. Mitä nyt talvella ihmettelin hieman kellertävää väriä neulasissa.

Karu totuus paljastui vasta keväällä, kun ruukutuksen yhteydessä huomasin juuripaakun maa-aineksineen oli repeytyneen irti laatikon pohjassa kiinni olleesta verkosta, johon juuret olivat kasvaneet. Kaikki ne juuret, joita puu oli ehtinyt kasvattaa pari vuotta keruun jälkeen olivat mennyttä. Ihme on, jos toi tosta vielä lähtee kasvuun. No, oppimiskokemus tämäkin.

Tästä eteenpäin ei enää hyönteisverkkoa minnekään. Ruukkujen pohjalle laitan vain ja ainoastaan sellaista hieman kovempaa verkkoa ja vain reikien kohdalle. Puulaatikot puolestaan rakennan siten, että niihin jää sopivan kokoisia reikiä ja rakoja, joista valumavedet ja ilma pääsevät liikkumaan.