torstai 16. kesäkuuta 2011

Parvekkeen huonekaluja

Parvekekukat ottivat viikonlopun poissaolomme raskaasti. Kaksi hellepäivää ilman jatkuvaa kastelua saivat kukkaset nuupahtamaan pahemman kerran. Masennuin näystä niin paljon, etten uskaltanut ottaa edes kuvia. Onneksi tuhdinpuoleinen vesikastelu nosti roikkuvat nuput pystyyn ja kukat piristyivät lähes entiselleen.


Lupasin, että parvekkeen uusista huonekaluista tulee juttua, mutta Vesa lähti merille, eikä ole kertomassa rakenteluistaan. Laitan silti kuvan, jossa näkyy kaksi uutta huonekalua. Taustalla näkyy kukkalaatikko, jonka sisällä olevasta muovilaatikosta kasvaa villiviini ja päivänsini, ja vasemmalla on kaksitasoinen kukkateline. Kukkalaatikon yläpuolelle Vesa kiinnitti jo aiemmin ritilän, ja nyt vain odottelemme villiviinin kasvamista.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Kiinanruusut kukassa! Ja uusia kukkia...

Muutaman päivän kärsivällinen odotus palkittiin: ensin nuppunsa avasi keltainen kiinanruusu ja punainen ruusu seurasi perässä.


Keltainen kiinanruusu on kerrottu ja aivan valloittavan kaunis, vaikka siitä jouduttiinkin karsimaan oksia kovalla kädellä viime keväänä. Näyttää kuitenkin toipuneen erinomaisesti, koska toinenkin nuppu on pian avautumassa.



Haimme viikonloppuna torilta lisää kukkia parvekelaatikkoon. Olisin halunnut vaaleanpunaisia kerrottuja neilikoita, mutta niitä ei lopulta löytynytkään, joten lumihiutaleiden seuraksi valitsimme Uuden Guinean liisaa.


Vesa rakensi eilen myös kaksi uutta huonekalua parvekkeelle, mutta niistä ehkä myöhemmin lisää!

torstai 2. kesäkuuta 2011

Ensimmäiset kesäkukat


Banaaninvärinen orvokkiamppeli ja violetit sääkukat tummansinisten lobelioiden vieressä tuovat väriä parvekkeellemme, kunnes siemenestä kasvatetut kesäkukat suvaitsevat näyttäytyä täydessä loistossaan. Toistaiseksi olemme haudanneet jo yhden erän päivänsineä (joka ei jostakin syystä viihtynyt yöpakkasissa!), ja köynnöskrassi ei malta nousta mullan alta. Keskipäivänkukka ja muutamat yrtit sen sijaan puskevat lehteä varsin ilahduttavasti.



Myös sisältä parvekkeelle siirretyissä runkokiinanruusuissa on nuppuja, mikä on erityisen mukavaa, koska keltainen ruusu meinasi laiminlyöntieni takia jo kuolla...