keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Kartiovalkokuusi - pientä hienosäätöä

Vähän lankaa ja muotoon leikkaamista. Taas näyttää jo paremmalta.


Lankaa käytin oikeastaan aikas vähän, pääasiassa vain oksien päissä. Viime vuoden langoitukset olivat pääasiassa ihan käyttökelpoisia. Yhden kiinnileikanneen langan jouduin poistamaan, mutta muuten näyttää siltä, että langat saavat ollapaikoillaan vielä 2-3 vuotta. Kuusella oksien asettumisessa kestää kauan aikaa.

Tulevaisuudessa alimmainen oksa saattaa lähteä kokonaan pois ja latva tulee ohjautumaan hieman enemmän oikealle ja eteenpäin. Osa oksista saa myös kasvaa pituutta lisää ja tietenkin tuuheutta saa tulla myös. Muuten olen perusrakenteeseen aikas tyytyväinen.

Tämän puun muotoilua voidaan kutsua harmoniseksi, sekä runko, latva, että pisin oksa osoittavat kaikki samaan suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti