torstai 2. toukokuuta 2019

Mänty#10 'Ossi' - Ensimmäinen muotoilu


Toissa vuonna bongattu, viime vuonna nostettu ja tänä keväänä muotoiltu. Yleensä mäntyjen kanssa on syytä odottaa pidemmänkin aikaa ennen muotoiluun ryhtymistä. Tämä yksilö lähti valtavan hyvään kasvuun heti noston jälkeen ja teki myös jonkin verran takasilmuja ensimmäisen kesän aikana, joten uskalsin ryhtyä muotoiluun hyvissä ajoin. Turvallisuuteen taipuvaisempi kaveri olisi odottanut vielä vuoden verran.




Homma onnistui mielestäni oikein hyvin ja hyvin tuli huomattua kuinka muotoilun ja varsinkin langoittamisen suhteen on tullut otettua kelpo askaleita eteenpäin. Oksat taipuivat haluttuun suuntaan ja hupsista-kappas -oksien katkeamisilta vältyttiin täysin. Ensikosketus kupariin oli myös varsin miellyttävä kokemus, jopa paksuimman (5mm) käyttämäni langan kohdalla. Langoittaminen tuntui helpolta, eikä langan uudelleen laittamiselle ollut juuri tarvetta. 

Oksia ja neulasia poistettiin paljon ja samoin myös ylimääräistä jäi jäljelle paljon. Liikaa en kuitenkaan halunnut poistaa kasvua kerralla, varsinkin kun ryhdyin muotoilemaan puuta niin nopeasti noston jälkeen. Vähän karultahan tämä vaikuttaa tässä vaiheessa neulasten sojottaessa minne sattuu.  Pari vuotta lisää ja pikkutrimmausta, niin näyttää jo paljon selkeämmältä. Ensi keväänä ruukutus bonsairuukkuun. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti