perjantai 30. elokuuta 2019

Mäntyjen neulasten pituudesta

Mäntyjen neulasten koossa esiintyy vaihtelua. Tässä vaiheessa on kuitenkin hankalaa sanoa, mikä vaihtelu johtuu mistäkin tekijästä. Vasta tulevaisuudessa, kun kaikki ovat bonsairuukuissa samanlaisessa maa-aineksessa, näkee onko kyseessä geneettiset vai muista syistä kasvua ohjaavat tekijät.



Kuvassa näkyy viidestä eri männystä läheltä latvaa otettuja neulasia. Vasemmalla on viime vuoden kasvu, oikella tämän vuoden kasvu. Neulasten koon kasvua on oikeastaan havaittavissa kaikissa. Tämä on hyvä merkki, sillä se kertoo siitä, että puut ovat keräyksen jälkeen sopeutuneet hyvin uusiin olosuhteisiin. Bonsaitarkoituksiin lyhyemmät neulaset ovat toki toivotumpia, mutta koska ollaan vielä varhaisessa kehitysvaiheessa, ei neulasten pituuteen tarvitse kiinnittää huomiota. Itseasiassa kehitysvaiheessa isommasta kasvusta on pientä kasvua enemmän hyötyä lopputulosta silmällä pitäen. Mitä enemmän kasvua ja lannoitteita, sitä enemmän takasilmuja ja edelleen mahdollisuudet nopeampaan etenemiseen puun kohdalla. Mielenkiinnolla odotan mihin suuntaan neulasten pituudet kehittyvät vuosien vieriessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti