torstai 25. lokakuuta 2018

Syksyisiä linjoja

Takana tunnin yöunet, mahdollisuus vapaapäivälle, siis linjoille. Kun pysyy liikkeessä, pysyy myös silmät auki. Ainakin suurimman osan ojasta. Hupsis, siis ajasta :).



Tästä se jahti alkaa. Aurinkokin ehti juuri ja juuri mukaan seikkailuun. Suuri osa vanhoista tuttavuuksista oli mennyttä, kiitos linjaraivuiden ja ahkeran sekä tarkkanäköisen työntekijän. Hyvin oli lähes kaikki puut vedetty matalaksi sentin korkeudelta. Jotain oli onneksi jäänyt jäljelle.



Vanha kunnon jättimänty "Big Gun"" näkötti kallion reunalla, kuten on nököttänyt jo monen monta vuotta. Näen niin mielessän kuinka hienon bonsain tästä saisi tehtyä. Valitettavasti ison puun slotit alkaa olla omasta pihasta varattuja, joten tyydyn tätä vain kauempaa ja mielikuvissa ihailemaan.



Uusina tuttavuuksina tuli vastaan  mänty kiven päällä. Tämä menee mahdollisesti ensi vuoden nostoihin. Tälle tuli heti alustava suunnitelmakin mieleen. Tarkoituksena kääntää puu pystympään siten, että osa kasvusta on ruukun alapinnalla ja osa pystyssä.



Tämän jälkeen katselin yhtä kuusta sillä silmällä. Noista oksista en nyt osaa sanoa, että kasvaako ne rumasti, vai onko niissä kenties luonnetta johonkin erityiseen. Harkintaan noston suhteen. Kuusia olisi kiva saada lisää ja niitä tuntuu olevan vaikea löytää kunnollisia. Ne joissa on ollut luonnetta, ovat olleet aivan liian isoja kerättäväksi.



Seuraava pikkukaveri oli mänty myöskin. Sen oksat kasvoivat luontaisesti alaspäin ja siitä tuli mieleen sellainen järven rannalla kasvava käkkyräinen puu.





Yhden kivan pikkumännyn nappasin myös matkalta mukaan. Se oli tuommoinen taskukokoinen ja helposti irrotettavissa. Pienessä kolossa kasvoi pienen juuripaakun kera, joskin isoin juuri meni syvälle kallion sisälle. Sen voimin se todennäköisesti on sinnitellyt hengissä tämän kuuman kesän.  Saa nähdä selviääkö.



Raivuutraktorin jäljiltä silmiin osui kivenpalasia. Pari laitoin reppuun ja matka jatkui taas hieman raskaampana.



Ja koska repussa oli tilaa jäljellä, nappasin matkaan vielä pienen juuren palasen. Ihan koko kanto ei valitettavsti matkaan mahtunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti