keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Pohdintaa langoitukseen liittyen

On kiistaton tosiasia, että yksi bonsaiharrastuksen keskeisistä kulmakivistä on langoittaminen. Ilman langoittamista puun muotoilusta ei oikeastaan tule mitään. Näin ollen langoittamisen tekniikka olisi hyvä opiskella siihen pisteeseen, että siitä tulee rutiinia. Hyvän langoittamisen keskeisiä ominaisuuksia ovat seuraavat kaksi tekijää:

1. toiminnallisuus

2. esteettisyys

Toiminnallisuus on tietenkin kaikista tärkein asia, sillä ilman sitä ei koko langoittamisessa olisi tolkkua. Tarkoituksena on liikuttaa oksia haluttuun suuntaan. Koska bonsaiharrastuksessa estetiikka on tärkeällä sijalla, olisi langoituksen myös syytä näyttää hyvältä. Joulukuusen koristelu on sitten asia erikseen. Estetiikka ei kuitenkaan voi mennä toiminnallisuuden edelle. Langoitus voi näyttää hyvältä, mutta jos se ei toimi, on se täysin hyödytöntä. Langoittamiseen liittyviä muita hyvinä pidettäviä ominaisuuksina ovat:

3. nopeus

4. helppous

Itse pidän langoittamista vähän samana kuin puutöissä hiomista, ei niin kovin kivaa ja harva siitä tykkää, mutta hyvännäköisen lopputuloksen kannalta se on välttämätöntä. Jos valittavana saman päämäärän saavuttamiseksi on nopea ja hidas reitti, tässä yhteydessä kannattaa valita nopein reitti. Lisäksi, jos asiat voi tehdä helposti, on se parempi kuin tehdä ne vaikeasti. Nämä edellä esitetyt neljä periaatetta ovat helposti keskenään ristiriidassa ja joustoa joutuu tekemään aina johonkin suuntaan.

Langoittaminen vaatii sekä kädentaitoja, että myös ongelmanratkaisukykyä. Ylitsepääsemättömän vaikeaa sen ei pitäisi kuitenkaan olla ja mitä enemmän tekee, sen helpommaksi sen pitäisi muuttua. Ainakin jos tekemisessä on järki mukana. Järkevää ja helppoa hommasta tulee silloin, kun seuraa hyviä ohjeita. Kirjoista ja netistä löytyy ohjeita, joista valita itselleen sopivin vaihtoehto. Hyvä tapa on valita sellaiset ohjeet, joiden kirjoittajalla on jokin käsitys bonsaista, joiden puista tykkää ja joka osaa selkeästi ja perustellen kertoa miten toimitaan. Ohjeissa eri lähteestä riippuen on jonkun verran ristiriitoja keskenään. Tämä ei ole mitenkään yllättävää, kun yleensäkin katsoo lähes kaikkea bonsaiharrastukseen liittyvää ohjeistusta ja sitä, miten eri bonsaialan ammattilaiset toimivat. Langoittaa voi siis monella tavoin. Tärkeintä on, että kokonaisuutena homma toimii.

Itselle helpompaa hommasta tekee, kun valitsee yhdet ohjeet joita seuraa. Itselleni luontainen vaihtoehto on Mirai, koska sitä tulee muutenkin seurattua ja videoiden katsominen tukee samalla muutakin oppimista. En nyt ala kopioimaan tänne tekniikkaohjeita sen tarkemmin, sillä ne voi jokainen sieltä itse halutessaan katsoa. (Esim. täältä videoita: https://live.bonsaimirai.com/archive/video/structural-wiring, https://live.bonsaimirai.com/archive/video/detail-wiring-pt.-1-mechanics, https://live.bonsaimirai.com/archive/video/detail-wiring-pt.-2. ja täältä tekstiä: https://bonsaimirai.com/node/776, https://bonsaimirai.com/node/783)

Muutamaan sellaiseen asiaan ajattelin kuitenkin kiinnittää huomioita, joita en ole muissa ohjeissa nähnyt selkeästi korostettavan tai mainittavan lainkaan. Näistä ensimmäinen on leikkaaminen (leikkaaminen kahteen, ja vielä tarkemmat perustelut täältä) ennen langoittamista. Ei ole mitään järkeä langoittaa sellaista osiota puusta, jolle ei ole käyttöä. Lisäksi se tekee langoittamisesta hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Mielestäni tämän pitäisi olla ensimmäinen ja tärkein ohje langoittamisesta puhuttaessa.

Muotoilun ja langoittamisen edellytyksenä on, että puun pitää olla erittäin hyvävointinen ennen toimeen ryhtymistä. Langoittamisessa tulee myös käyttää kumpaakin kättä hyödyksi.

On myönnettävä, että toistaiseksi olen käyttänyt langoittamisen opettelemiseen hävyttömän vähän aikaa. Suurin syy tähän lienee se, että omat puut ovat vielä pääasiassa siinä kehitysvaiheessa, että niiden muotoilu tulee vasta myöhemmin kyseeseen. Nyt on kuitenkin tarkoituksena ostaa syksyn alennusmyynneistä halpoja pikkurisuja pois kuleksimasta ja käyttää niitä langoitusharjoituksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti