torstai 24. toukokuuta 2018

Täydellistä nebaria metsästämässä - siemenkasvatus

Nebari on varsin tärkeä osa bonsaita. Tosin yamadorien kohdalla sen kohdalla voidaan joustaa, johtuen muista esteettisesti miellyttävistä elementeistä. Mutta varsinkin kun bonsaita lähdetään siemenestä kasvattamaan, on heti alusta lähtien hyvä huolehtia, että puun alaosa on kunnossa. Mitä aiemmin homman aloittaa, sen helpommalla jatkossa pääsee. Itsestään puu ei kasvata kunnollista nebaria, eli juuria jotka lähtisivät horisontaalisessa linjassa tyveltä, vaan aluksi juurten kasvu suuntautuu pääasiassa alaspäin.



Lehtipuiden puiden kohdalla on olemassa onneksi jippo, jonka avulla nebaria voidaan kehittää suhteellisen mutkattomasti jo heti siementen idettyä. Juuri laitetaan kupin tai prikan reiän läpi. Ajan kuluessa, kun reikä muodostuu pääjuurelle liian pieneksi, kasvattaa puu uudet juuret reiän yläpuoliselle alueelle ja samalla tyvi myös laajenee helposti jonkin verran. Kannattaa huolehtia siitä, että prikan päällä on riittävästi maa-ainesta. Myöhempien ruukutusten yhteydessä kuppi tai prikka poistetaan, jonka jälkeen nebaria kehitetään leikkaamalla juuria ruukutusten yhteydessä.



Kupit on kiinakaupasta tilattuja jotain alumiinisia leivontakuppeja, joihin olen porannut reiän. Tänä vuonna testaan sekä prikkoja, että kuppeja käytännössä.
 

Tässä videosarja siitä, miten kauppias hoitaa homman:
https://www.youtube.com/watch?v=PsbFBqgFA74&list=PLsHF20sUPN37VnKcEoldfIiGIMMd7qDgL
https://www.youtube.com/watch?v=Bk2VdfueZGQ&list=PLsHF20sUPN37VnKcEoldfIiGIMMd7qDgL&index=2
https://www.youtube.com/watch?v=MCKdSEFr0T4&list=PLsHF20sUPN37VnKcEoldfIiGIMMd7qDgL&index=3
https://www.youtube.com/watch?v=KXtc6HftFrQ&list=PLsHF20sUPN37VnKcEoldfIiGIMMd7qDgL&index=4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti