sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Mänty #8


Tämän vuoden ensimmäinen nosto oli mänty, kuinkas muuten. Tänä vuonna olen hieman muuttanut nostofilosofiaani ja varsinkin havupuiden kohdalla nostokäytäntöjäni.

Kun lähden nostamaan puuta, olen jo ennalta käynyt katsomassa, minkä yksilön nostan. Näin pystyn paremmin varautumaan siihen, mitä työvälineitä tarvitsen nostamiseen, kuinka paljon aikaa siihen kuluu ja minkä kokoiseen ruukkuun/laatikkoon se istutetaan. Skouttiretket ovat niitä nimensämukaisia retkiä, niillä katsotaan mitä mahdollisia nostokohteita lähiympäristössä on.



Tämän männyn bongasin kalliolta linjojen alta viime kesänä. Se kasvoi pienessä kallion kolossa, joten nosto sujui helposti ja nopeasti. Pääsin samalla koittamaan keräysrepun toimintaa ekaa kertaa tositoimissa ja toimihan se.


Juurien käsittelyn suhteen olen ottanut myös toisenlaisen lähestymiskulman viime vuoteen verrattuna. Nyt pyrin häiritsemään juuripaakkua mahdollisimman vähän noston/istutuksen yhteydessä. Sellaisen mullan poistan tikulla rapsutellen, jossa ei ole juuria mukana, mutta heti kun juuria tulee näkyviin, jätän homman siihen. Maa-aineksena toimii Ibukin hohkakivi 4,5-5mm. Istutuksen yhteydessä kiinnitän puun mahdollisimman liikkumattomaksi ruukkuun/laatikkoon. Kun käytän puulaatikkoa, teen pohjan täyteen reikiä 3.5mm poralla. Lopuksi kastelen ruukun läpikotaisin ja lannoittamisen aloitan välittömästi.

Nyt tämä saa olla koskematta ainakin kahden kasvukauden verran.
 Mänty nostettu 17.4.

2 kommenttia:

  1. Kaunis yksilö. Oksia tasaisesti koko matkalta. Tämän kanssa saattaa päästä muotoilemaan aika nopeasti?

    VastaaPoista
  2. Lisäksi kaarna on oikein hyvänllä mallilla + tällä on ihan kiva tyvi. Kahden vuoden kuluttua teen ensimmäisen muotoilun.

    Olen ottanut ohjenuoraksi mäntyjen kohdalla sen, että vähintään kaksi vuotta koskematta kokonaan, sitten joko muotoilu tai uudelleen ruukutus vähän tilanteesta riippuen. Jos olen saanut puun tukevasti kiinnitettyä ruukkuun ja se on kasvanyt hyvin, niin muotoilu. Jos kasvussa jotain häikkää tai puu ei ole liikkumatta laatikossa kiinni, niin ruukutus.

    VastaaPoista