Bonsaille maa-ainesta etsimässä, osa II

Puita kasvaa lähestulkoon kaikkialla maapallolla aina kylmimmästä pohjoisesta kuumimpaan etelään, olosuhteiden vaihdellessa rutikuivasta litimärkään. Kasvualustassa ja -olosuhteissa esiintyy huomattavan paljon vaihtelua lajikkeiden välillä. Osa lajeista on levinnyt lähes kaikkialle, osan lajeista eläessä sukupuuton partaalla hyvin pienellä pinta-alalla. Nyrkkisääntönä kaikkien puiden hyvinvoinnille voidaan pitää välttämättömien edellytysten turvaamista. Kasvaakseen ja elossa pysyäkseen puu ja erityisesti puun juuret tarvitsevat happea, ravinteita ja vettä sekä tilaa juurten kasvulle. Näiden edellytysten täyttyessä ollaan bonsaiharrastuksessa jo erittäin hyvällä mallilla.

Mitään rakettitiedettä oikeanlaisen maa-aineksen valinnan ei kuuluisi olla, mutta jostain syystä aihe tuntuu kuitenkin olevan jatkuvan pohdinnan ja jopa kiistelyiden aiheena bonsaitouhuissa. Miksi näin? Kenties oikeata vastausta ei ole johtuen siitä, että on olemassa monenlaisia oikeita maa-aineksia bonsain kasvatukseen, joista yksikään ei ole välttämättä toistaan parempi. Bonsaita kasvatellaan ympäriinsä ja eri puolilla palloa on käytössä erilaisia ainesosia kasvatukseen, joka osaltaan selittää erilaiset maa-ainessekoitukset. Niitä aineksia käytetään, joita on helposti saatavilla. Bonsaiharrastuksen Mekassa ja alkukodissa Japanissa on satojen vuosien perinteet bonsaiden kasvatukselle. Tästä syystä jotkut ovat sitä mieltä, että meidän tulisi edelleen toimia kasvualustan valinnan ja bonsain hoidon suhteen, niin kuin on toimittu ennen Wanhaan Japanissa. Ei sillä, etteikö se voisi olla ihan toimiva käytäntö ja etteikö sillä olisi todistetusti saatu aikaan hienoja ja näyttäviä tuloksia. En kuitenkaan itse näe, että se olisi välttämättä paras, saati sitten ainoa valittavissa oleva vaihtoehto.

Tiede, mukaan lukien maanviljelykseen, puutarhatalouteen (horticulture) ja kasvien hyvinvointiin liittyvät näkemykset, ovat ottaneet aimo harppauksia eteenpäin kuluneen sadan vuoden aikana. Ehkä alkaisi olla aika, että näitä tutkimustuloksia ja muita moderneja käytäntöjä sovellettaisiin enenevimmissä määrin myös bonsaiden hoitoon liittyen. Oikeanlaisen maa-aineksen valintaan tiede ei anna kuitenkaan suoria vastauksia, tai ainakaan google scholar ei antanut kovin täsmällisiä tuloksia etsittäessä hakusanoilla bonsai substrate. Pitää turvautua siis niihin käytäntöihin, joilla on saatu aikaiseksi hyviä tuloksia.

Eripuolilla maailmaa on saatu aikaan hyviä lopputuloksia hyvin erilaisilla maa-aineksilla. Itse olen ajatellut asian sillä tavalla, ettei mulla ole mitään tarvetta lähteä keksimään pyörää uudestaan keksimällä uusi ja hieno maa-aines-kombo, vaan voin aivan hyvin turvautua samoihin käytäntöihin, jotka ovat kokemusperäisen tiedon kautta osoitettu toimiviksi. Kuten jo edellä mainitsin, valitsin oman maa-ainekseni lähtökohdaksi Walter Pallin käytännön. Sen lisäksi, että Pallilla on erittäin hienoja ja hyvävointisia puita, valintaani vaikutti myös se, että se on helppoa ja edullista. Tämä käytäntö rakentuu kolmen osa-alueen varaan jotka ovat oikeanlainen maa-aines, oikeanlainen kastelu, sekä oikeanlainen lannoitus.

Ensinnäkin käyttämäni maa-aines koostuu 2-5mm partikkelikoon kiinteästä ja kestävästä aineesta joka on laavakiveä (42,5 %), hohkakiveä (42,5 %), jonka lisäksi seokseen tulee karkeaa turvetta 15 %. Siivilöin maa-aineksesta alle 2mm koon partikkelit pois. Koska maa-aineksesta on siivilöity pienin putu pois, ei tällöin ole myöskään mitään tarvetta salaojitukselle, sillä maa-aines itsessään on tarvittava salaojitus.  Ylimääräinen vesi valuu ruukusta pois ja koska maa-aines on kauttaaltaan suurin piirtein samaa kokoluokkaa, ei ruukkuun synny tällöin erityisen kuivia tai kosteita alueita, vaan kosteus, happi, ravinteet ja sitä kautta juuret leviävät tasaisesti kaikkialle ruukkuun.

Toiseksi tulee kastelu. Koska maa-aines päästää ylimääräisen veden pois, voi puuta kastella (lähes) niin paljon kuin vain haluaa / jaksaa. Ruukkua kastellaan niin paljon, että vesi valuu kunnolla pohjassa olevista reistä pois. Pall kastelee ruukkunsa läpikotoisin päivittäin ja erityisen kuumina päivinä jopa useampaan otteeseen. Tällä käytännöllä on sekin hyvä puoli, että tällöin kuka tahansa summittaisesti poimittu kadunmies pystyy tarvittaessa hoitamaan kastelun. Tämä mahdollistaa myös matkustamisen hieman turvallisimmilla mielin, kun ei tarvitse olla huolissaan siitä, osaako kasvienhoitaja hoitaa kastelun oikeaoppisesti kasvien merkkejä lukien.

Kasvien kastelun osalta Pallin käytäntö haastaa myös yhden – monesta eri lähteestä esiin tulleista ”bonsaimyyteistä”, jonka mukaan ikivihreiden puiden maa-aineksen kuten mäntyjen on hyvä antaa hieman kuivahtaa kasteluiden välillä tai että havupuut viihtyvät hieman kuivemmassa maaperässä. Jos tämä pitäisi paikkansa, olisivat Pallin ikivihreät puut kuolleet jo aikapäiviä takaperin, mutta sen sijaan ne ovat hyväkuntoisia ja kahmivat bonsainäyttelyiden palkintoja vuodesta toiseen. Toisaalta, jos puut on istutettu huonosti hengittävään ja/tai kosteutta liiaksi pidättävään japanilaiseen maa-ainekseen, on tällöin helpommin ymmärrettävissä mitä kuivahtamisella voidaan tarkoittaa.

Tärkeintä tässä kohtaa on tajuta, että jos käyttää modernia maa-ainesta, tulee sitä kastella silloin myös kuin modernia maa-ainesta ja vastaavasti, jos maa-aines on japanilaisten perinteiden mukaan koottua, tulee puuta kastella tällöin japanilaisten käytäntöjen mukaan.

Pallin käytäntö muistuttaa hyvin paljon vesiviljelystä, eli sitä käytäntöä joka on käytössä vihannesten tuotannon kaupallisella puolella kasvihuoneviljelyssä ja yleisesti myös vaikkapa chilin viljelyssä. Esimerkiksi yhdessä vesiviljelysysteemissä nimeltään ämpärihydrossa juuret ovat lähes kokonaan veden pinnan alla, eivätkä ne mätäne, vaan päinvastoin. Tämä johtuu siitä, että pumppu hapettaa vettä jatkuvasti, jolloin juurille on tarjolla juuri sitä, mitä ne eniten tarvitsevat, eli vettä, happea, ravinteita ja tilaa kasvulle.  Vesi ja kastelu itsessään ei ole ongelma, vaan pikemminkin hapen puute, joka johtuu liian tiiviistä maa-aineksesta.

Kolmantena kohtana tulee lannoitus. Pall käyttää halvinta mahdollista lähimarketista löytyvää lannoitetta ja hän käyttää sitä paljon, neljä kertaa suuremman määrän mitä ohjeessa lukee. Lannoitusaikataulu on joka kymmenes päivä. Itse aion aluksi käyttää Puutarhan kesää ja Rhodo ja Ikivihreät lannoitetta tuplamäärän, mitä ohjeessa suositellaan, samanlaisella aikataululla kuin Pall. Mahdollisesti tulen myöhemmin lisäämään lannoitusta nähtyäni kasvien reagoinnin siihen. Ylilannoituksen vaaraa ei ole, sillä ylimääräiset lannoitteet huuhtoutuvat pois runsaan kastelun seurauksena, eikä juuristolle haitallisia suoloja pääse tällöin kertymään.

Jotkut ovat sitä mieltä, että puille tulee leipoa kakkuja, tai että vain orgaaninen lannoite soveltuu käytettäväksi bonsaille. Bonsai-kauppiailta jos kysytään, tarvitsevat puut kaikkia mahdollisia ja mahdollisimman kalliita sekä eksoottisista raaka-aineista valmistettuja hivenaine- ja vitamiinivalmisteita. Tosiasiassa puun hyvinvointi edellyttää tiettyjen alkuaineiden (lähteestä riippuen noin 16-19 kpl) saatavuutta, eikä sitä kiinnosta missä muodossa ja miten ne tulevat, pääasia että niitä on saatavilla, ja niitä on saatavilla lähestulkoon kaikissa marketeissa löytyvissä peruslannoitteissa. Ei siinä, ei kakuissa mitään vikaa ole, itse asiassa slow releasing fertilizer on ihan kelpo lannoitustapa, omaan makuun kakkujen käyttöliittymä on turhan hankala ja hinta liian korkea.

Seuraavana kesänä tulen käyttämään edellä esittelemääni Pallin käytäntöä ainakin kahden puun kohdalla. Katsotaan miten se toimii pohjoisen oloissa näin käytännössä.