sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Tomaatti kasvaa rehottaa



Oho, hups. Vähän on saanut tomaatin latva kyytiä.

Latva

Mutta mitäs muutakaan sitä oikeastaan vois tehdä, kun kasvu on ollut vähintään sellaiset viisi senttiä päivässä? Antaa kasvin kasvaa vapaasti ja sit hämmästellä, kun kolme metriä korkea ja pari metriä korkea tomaatti ei enää mahdukaan parvekkeen ovesta pihalle alkukesästä?

Katto vastassa
Latvan leikkaamisen jälkeen ehti kulua muutama päivä ja taas olivat latvat kiinni kasvatushyllyn katossa. Ei siinä ollut enää muuta tehtävissä, kuin siirtää kasvi valon alta ikkunan eteen.



Kevät ja kasvien kasvu alkaa olla edennyt siihen pisteeseen, ettei yksittäisestä kasvista saa enää oikein millään keinoin järkevää kuvaa, sen verran sekaisin nuo kasvit ovat tällä hetkellä. Tuossa toi tomaatti on suurinpiirtein keskimmäisenä.

Chilit kukkivat ja satoa näyttäis tekeytyvän hyvällä tahdilla. Sen verran kovaa on kasvun vauhti ollut, että kasvien tukemiseksi oli tarpeen rakentaa tukikehikko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti