lauantai 7. helmikuuta 2015

Mustaa kahvia ja kasvien kuvia osa IV

Otetaan pieni katsaus kotimme huonekasveihin Kaizen Bonsain lähetystä odotellessa. Koska minäkin olen alkanut juomaan kahvini maidotta, annan itselleni luvan osallistua Vesan nimeämään kasvienesittelysarjaan.

Anopinkielet
Oikeanpuoleinen tuhti anopinkieli on esiintynyt blogissa aiemminkin. Kasvi on viihtynyt ahtaassa ruukussaan erinomaisesti, jopa niin hyvin, että osa siirrettiin toiseen ruukkuun. Näitä hujoppeja ei hevillä hengiltä saa, joskin vitriinin, seinän ja rautalankojen suoma tuki on tarpeen.

Muorinkukka
Muorinkukka on tuparilahja ystävältä. Se on tumpelokäsissämme joutunut kokemaan kovia. Kerran nykäisin nahistuneen oloista kasvia sillä seurauksella, että vain mädäntyneet juuret jäivät multaan. Saimme kasvin pelastettua tuuppaamalla pelkät varret vesilasiin, jossa se kasvatti uudet juuret. Nykyään se voi oikein mainiosti, mitä nyt lehtien reunat välillä hieman ruskettuvat.

Sarjassa aiemmin:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti