tiistai 2. heinäkuuta 2019

It's Alive! - Mänty#3

Hupsista! Eiku siis hupsista! Anteeksi, tarkoitit varmaan hupsista?

Käsittelyssä, muutoissa ja siirtelyissä kovia kokeneen isoimman mäntyni kohdalla ehdin heittää jo lusikan nurkkaan alkukeväästä. Ja kirjaimellisesti puun myös. Aidan viereen laitoin tämän silmistä pois puolivarjoiseen paikkaan odottamaan vääjäämätöntä.





Saman käsittelyn sai muuten osakseen kuin muutkin puut. Kylmempään aikaan huhtikuussa kastelin noin 1-2- kertaa viikossa ja toukokuussa kelien lämmettyä on tämä saanut vettä samoin kuin muutkin puut, kerran päivässä. Lannoituksen aloitin huhtikuun viimeisellä viikolla. Maa-aineksena käytin boonmixiä raekoolla 4,5mm-5mm. Muita mäntyjä hitaammin tämä lähti liikkeelle, mutta nyt näyttäisi olevan täysissä voimissa. Kaikki kynttilät lähtivät kasvuun. Takasilmuja on ilmaantunut myös paljon sitten 2017 noston jälkeen.

Ruukutuksen yhteydessä ruukun koko vaihtui kolmasosaan aikaisemmasta. Hyvä tästä tulee.

Tämän kesän tämä saa olla vielä aivan rauhassa muotoilun suhteen. Mitä nyt vähän deadwoodia työstin. Muotoilu on tarkoitus tehdä ensi keväänä. Wedge cut ainakin luvassa, muutoin suunnitelma on vielä avoin. Paljon vaihtoehtoja mitä tehdä. Pyörityspöydällä se suunnitelma sitten viimeistään selviää.

2 kommenttia: