keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Yamadorin ruukuttaminen - Mänty #1

Korkeammille metsän henkille ollaan kiitollisia siitä, että puu on toistaiseksi säilynyt hengissä. Aika monta asiaa on tehty väärin tämän yksilön kohdalla. Ensinnäkin puu on sellaisenaan laitettu puulaatikkoon, sen kummemmin juuria avaamatta ja vanhaa multaa poistamatta. Tämän lisäksi olen käyttänyt ruukussa täydentävänä kasvualustana multaa, hiekkaa ja isoa kevytsoraa. Kastelu on myös ollut milloin mitäkin ja sama pätee lannoittamiseen. Ensimmäisen kesän puu vietti palstalla laatikossa vesisateessa oman onnensa nojassa. Menin ja muotoilin sitä myös hieman tarpeettoman aikaisin, eli viime syksynä. Näistä edellä mainituista syistä johtuen katsoin, että oli tullut aika luoda tälle puulle paremmat kasvuolosuhteet. Hyvänä asiana voidaan pitää sitä, että sain kerättyä tämän yksilön talteen ilman että olisin joutunut karsimaan kasvustoa oikeastaan lainkaan.  


Tuumasta toimeen. Ruukku olikin hankittuna tälle jo entuudestaan. Pyöreään muotoon päädyin sen takia, että lopulliseksi ruukuksi olen ajatellut pyöreää ruukkua. Hieman liian isohan ruukkuhan toi toistaiseksi on. Päädyin kyseiseen kokoon sillä perusteella, etten tiennyt juurten kuntoa, enkä halunnut myöskään rasittaa puuta tässä vaiheessa karsimalla sen juuria liiaksi. Uusi ruukku on kuitenkin vanhaa puulaatikkoa selkeästi pienempi.


Ennen istutushommiin ryhtymistä valmistelin tarvittavat työkalut saataville. Kauha maa-ainesta varten, terävät sakset pienten juurten leikkaamiseen, alumiinilankaa puun ruukkuun kiinnittämistä varten, pihdit alumiinilangan leikkaamiseen, suti siistimiseen, harava ja juurikoukku juuripaakun avaamiseen, isommat pihdit isompien juurten katkaisua varten, alusta, jolla puuta saa pyöriteltyä, verkonpalasia ruukun pohjalle sekä kastelupullo juurten kosteana pitämistä varten. Kuvasta puuttuu maa-aines, sekä eniten ruukutuksessa käyttämäni työväline joka oli juurten avaamiseen käytetty puutikku.  




Lähtiessäni käymään juuria tarkemmin läpi, osoittautui pelkoni juurten kunnosta osittain aiheellisiksi. Joukossa oli paljon mädäntyneitä juuria (joita ei vielä ylläolevasta kuvasta ole poistettu), eivätkä juuret olleet juuri kasvaneet nostamastani paakusta paikoittain lainkaan. Mädäntyneet juuret leikkasin kaikki pois ja samalla sain poistettua vanhan maa-aineksen lähes täysin ja kohtuuttoman kivuttomasti. Maa-ainekseksi tuli 2-6mm raekoon laava/lecasora/hohkakivi seosta, johon oli lisätty 15 % karkeaa turvetta. Uskoisin tämän lähtevän tästä oikein hyvään kasvuun.

Tässä vaiheessa perheen pienimmän tarpeet ajoivat kuvaamisen edelle, joten ruukutuksen lopusta ei ole valitettavasti kuvia. Lopputuloksesta saadaan odottaa kuvamateriaalia toistaiseksi myös jonkin aikaa.  

Ruukutustoimenpide suoritettiin huhtikuun puolen välin tienoilla ja lannoitus aloitettiin siitä kahden viikon kuluttua 3ml/l Puutarhan kesällä. Lannoitus pian ruukutuksen jälkeen on aihe, johon suhtaudutaan bonsaipiireissä ristiriitaisin tuntein. Osan mielestä lannoitusta ei missään nimessä saisi aloittaa ruukutuksen jälkeen, vaan jossain tapauksissa pitäisi odottaa jopa yli kuukausi lannoituksen aloittamiseen. Todennäköisesti kyseessä on bonsaimyytti. Itse seuraan Walter Pallin menetelmää, joka perustuu runsaan kastelun, oikeanlaisen maa-aineksen ja runsaan lannoituksen varaan. Tämä on käytäntö, joka on käytännössä osoittautunut erittäin toimivaksi sekä Pallin, että muiden menetelmää käyttävien kohdalla.


edit* niin, tulipahan tässä jälkikäteen vielä mieleen, että menin myös leikkaamaan latvustojen uutta kasvustoakin kesällä. Ai miksi? No siksi, että bonsaikirjoissa kerrotaan että bonsaita pitää leikata säännöllisesti. Se jäi kuitenkin huomaamatta, että milloin tämä leikkaaminen kannattaa suorittaa hiljattain kerättyjen puiden kohdalla. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti