maanantai 2. maaliskuuta 2015

Hungarian Black


Kolmesta veijarista viimeisimpänä - vaan ei vähäisimpänä, esittelyvuoroon pääsee Hungarian black niminen chililajike.

Hungarian black  [helmikuu, 2015]
Ikää kyseisellä bonchilla on aika lailla tasan vuoden verran. Kuten kuvasta näkyy, on chili erityisen otollinen valinta bonsaiaihioksi. Hyvien olosuhteiden vallitessa se on hyvinkin nopeakasvuinen kasvi, joka voi muodostaa verrattain lyhyessä ajassa paksun puumaisen rungon. Tämä edellyttää erityisesti kahta asiaa. Ensinnäkin runsaasti valoa ja toisekseen - tämä on se tärkein seikka - riittävän suuren kasvualustan. Mitä enempi juurilla on tilaa kasvaa, sen paksumpi rungosta tulee. Jos tämä chili olisi kasvanut kuvassa näkyvässä ruukussa koko elinikänsä, olisi rungolla paksuutta 3 sentin sijaan puoli senttiä, tai alle. Eikä se siitä oikeastaan paksuuntuisi ajan myötäkään.

Siinä missä Cumari Pollux vaikuttaa ideaaliselta lajikevalinnalta bonchiksi, on Hungarian black jotain aivan muuta. Tai näin ainakin tuumin siinä vaiheessa, kun leikkasin kasvin matalaksi syksyllä.

Itse asiassa oli siinä ja siinä, ettei kyseinen yksilö lentänyt tunkiolle samoin tein. Runko oli yksi suora tappi, josta ei lähtenyt ainuttakaan oksaa sivuilla. Ei siinä ollut yhtä ainoata lehteäkään jäljellä. Kaiken lisäksi kasvilla oli todella onnettomat ja pienet juuret. Ei tästä oikeastaan ollut juuri mitään esteettisesti mielenkiintoisia piirteitä havaittavissa, mutta jostain syytä päätin antaa sille kuitenkin mahdollisuuden. Se kannatti.

Työtä tämä on tosin vaatinut paljon. Oksia on taivutettu lankojen avulla ahkerasti, useaan eri suuntaan. Tämä on tämän kasvin kohdalla kaikista positiivisin seikka, eli oksia pystyy taivuttelemaan suhteellisen huolettomasti. Joidenkin muiden lajikkeiden kohdalla voivat oksat napsahtaa helposti poikki. Kasvia on myös leikelty aika paljon. Ja ilmeikkyyden lisäämiseksi tuli kanssa leikittyä hieman uusilla leluilla. Kyllähän siitä tuli sellaienn kiva flow efekti tuohon muuten tylsän näköiseen runkoon.

Hungarian black sivusta [helmikuu 2015] 
Vaikka on tässä vielä paljon työnsarkaa jäljellä. Ja rikkoohan tämä edelleen useampaakin "bonsai sääntöä". Oksia lähtee kummallekin puolelle runkoa samasta kohdasta. Eikä kunnollisia, eli näyttäviä ja paksuja juuria edelleenkään ole olemassa. Lehtiä saisi olla myös enemmän ja ne saisivat olla hieman pienempiä. Ehkä tämä tuuheentuminen tapahtuu sitten siinä vaiheessa, kun marjat ovat kypsyneet ja kasvi on asettunut uuteen ruukkuun.

Hungarian black, takaa [helmikuu 2015]
Mitä, mitä, - ai uusi ruukku vai? Kyllä, juuri niin. Ja tämä ruukku sopii aikalailla täydellisesti tälle kasville. Korkeutta sillä on saman verran kuin kasvilla rungolla on leveyttä alhaalta, eli reilu  3 senttiä, pituuden ollessa 12,5 ja leveyden 9 senttiä. Ruukun lasituksen väri on täsmälleen sama kypsymässä olevan marjan kanssa.

Jos mietit, että mistä näitä ruukkuja saa ostettua, katse kannattaa suunnata tällöin erityisesti bonsairuukkujen valmistajien suuntaan. Tämä ruukku on peräisin Erin Bonsailta brittein saarilta.

Hungarian black,sivusta [helmikuu 2015]
Tulevaisuudessa, eli varmaankin vuonna 2016, tarkoituksena on istuttaa tämä yksilö jälleen isompaan kasvualustaan ja katsoa, jos sille sitä myöten saisi kehitettyä paksumpia alaoksia ja paremman näköistä juurakkoa. Taivuttamista ja leikkelyä se vaatii tässä välissäkin.

Laitetaanpas tähän loppuun  vertailun vuoksivielä kuvat kyseisestä kasvista vanhassa ruukussa. Jos oikein tarkkaa katsoo, saattaa huomata myös joitain muutoksia kasvin sijoittelussa ja rungon ulkonäössä.

Hungarian black [tammikuu 2015]
Hungarian black,sivusta [tammikuu 2015]
Hungarian black takaa [tammikuu 2015]
Hungarian black,sivusta [tammikuu 2015]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti