keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Sinikatajan etupuolen valinta


Sinikataja jatkoi hyvin kasvua suuren taivutusoperaation jäljiltä, joten päätin muotoilla sitä hieman. Suurin ja aikaa vievin operaatio oli etupuolen valinta. Paljon pyörittelyä ja kääntelyä, mutta lopulta löytyi itseä miellyttävä kulma.



Varsinaisessa muotoilussa menikin vain minuutti. Yhden oksan varaan rakentuu suurin osa puusta ja 99 % nykyisestä kasvusta tulee lähtemään myöhemmin. Paria muuta oksaa saa myös hyödynnettyä vähän. Keväällä ruukutan tämän uuteen ruukkuun, joka tekee puun käsittelystä jatkossa helpompaa. Ylimääräinen kasvu saa toistaiseksi jäädä, sillä se auttaa puuta asettumaan uuteen muotoon ja selviämään tulevasta ruukutuksesta paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti