tiistai 3. syyskuuta 2019

Ison ovaalin muotoisen ruukun rakentaminen sisäisen muotin avulla

Muotin avulla saa helposti aikaiseksi hyvänäköistä jälkeä. Tämä oli ainakin vakaa uskomukseni, kun päätin lähteä muottia veistelemään. Puuhaan ryhtymistä helpotti myös sattumoisin nurkan takaa vastaan kävellyt vaahtomuovin roikale. Minähän sen kesytin.

Kuten niin monessa muussakin asiassa, on suunnittelu kaiken A ja Å. Ihan summamutikassa en tunnekuohun vallassa hyökännyt vaahtomuovin kimppuun. Ensin homma vaati vähän suunnittelua.

Suunnittelun jälkeen edettiin seuraavalla tavalla:



1. Oikean kokoisen muotin valmistaminen (keskimmäinen yllä näkyvästä kuvasta). Tähän käytin vannesahaa ja suurimmat epätasaisuudet tasoitin hiekkapaperilla. Sahasin 8 asteen kulmassa.



2. Muotin kääriminen paperiin. Kannattaa käyttää hieman tavanomaista paksumpaa paperia, ettei se repeä kesken puuhien. Ikean ohjevihkonen toimi erinomaisesti. Maalarinteipillä paperi kiinnitetään muotin ympärille siten, että paperia tulee muotin reunoille ja pohjaan.

3. Savilevyn valmisteleminen. Valmistin ensin ruukun pohjalevyn ja sitten reunat. Näin pohja ehtii  hieman kuivua sinä aikana, kun asettelee reunoja paikalleen.



4. Pohjan kiinnittäminen paikoilleen.



5. Muotin irrottaminen. Paperia avataan päältä ja muotti vedetään varovasti irti, esimerkiksi vaahtomuoviin ruuvattavien koukkujen avulla. Lopuksi paperi poistetaan.



6. Viimeistelyä ja jalkojen kiinnitys. Annoin ruukun ja jalkojen kuivua nahan kuivaksi ennen kiinnitystä. Nyt käytin viimeistelyyn ihan vanerinpalaa. Jos ruukkuun haluaa profiilin, tähän tarkoitukseen sopii hyvin vanerista leikattu tai 3d-tulostimella tulostettu sabluuna.





7. Lasittaminen. Laitoin pohjalle roosan väristä savilieteväriä. Virheistä oppineena tajusin käyttää savilieteväriä ennen raakapolttoa. Raakapolton jälkeen laitoin ruskean lasitteen pintaan.


8. Valmis!

Mielestäni tämä onnistui aikas hyvin.  Mongolianvaahtera on tässä kasvattanut kokoa ja nebaria tämän kesän. Syksy lähenee ja kohta alkaa taas savikerhohommat, kivaa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti